Nämä kuvat havainnollistavat yleisömäärän suhdetta Mikkelin Palloilijoiden (MP) menestykseen. Kuvaajissa on vuosittaiset mediaanit sekä vastaavan vuoden sarjasijoitus. Sija-asteikko pienenee luonnollisesti ylöspäin, jossa ovat parhaat sijoitukset.
Sarjasysteemejä on Suomessa vaihdeltu vilkkaasti varsinkin takavuosina, minkä vuoksi tarkan sijoituksen määrittäminen ei aina ole aivan yksinkertaista. Erilaiset loppusarjat, joko kaikille tai osalle joukkueista, sekä eri lohkoissa pelatut sarjat tekevät asian joidenkin vuosien osalta hankalaksi. Epäselvissä tapauksissa olen käyttänyt runkosarjan sijoitusta.
Kuvaajista nähdään, että yleisömäärät seuraavat tiukasti joukkueen menestystä varsinkin ykkösessä (korrelaatio r = 0,85). Pääsarjassa korrelaatio on pienempi (r = 0,47), mutta kuitenkin tilastollisesti merkitsevä.

